Vinkkejä työntekijöiden palkkaamiseen pienyrityksille

Bisness naiset

Moni yritys alkaa hyvin pienimuotoisesti. Henkilöstöä on ehkä vain yhden työntekijän verran, ja hän on yrittäjä itse. Jos kaikki menee hyvin, alkaa yritykselle tulla lisää tilauksia tai työkeikkoja, eikä yksi työntekijä enää ehdi tehdä kaikkea. Tässä vaiheessa on kolme vaihtoehtoa – myydä asiakkaille ei-oota eli kieltäytyä tilauksista, venyttää omia työpäiviä tai palkata se ensimmäinen työntekijä. Kaksi ensimmäistä vaihtoehtoa ovat huonoja, mutta ei kolmaskaan vaihtoehto ole niin yksinkertainen kuin miltä se saattaa ensi alkuun kuulostaa. Jos yrittäjä ei ota tilauksia vastaan, hän saa huonon maineen, eikä hänen puoleensa enää käännytä. Uusien asiakkaiden hankkiminen on muutenkin hankalaa, joten kaikille kiinnostuneille tulisi tarjota hyvää palvelua – ja vielä mahdollisimman nopeasti. Vuotava putki ei voi odottaa ensi viikkoon, eikä tukan tasoittamistakaan kukaan halua varata vasta puolen vuoden päähän. Omien työpäivien venyttäminen on sekin kestämätön ratkaisu. Hetkellisesti voi venyttää omaa jaksamistaan, mutta liika työnteko kuormittaa terveyttä monin tavoin. Palautumiselle ja rentoutumiselle tulee jättää aikaa, muuten vaarana ovat erilaiset sydän- ja verisuonitaudit ja jopa burnout.

Uuden työntekijän palkkaamiseen liittyy riskejä

Miksi niin moni yritys kaipaisi lisää käsipareja, mutta ei uskalla ottaa ratkaisevaa askelta ja aloittaa rekrytoimisprosessia? Siihen on monta syytä, joista yksi on se, että rekrytoiminen ja uuden työntekijän kouluttaminen vie valtavasti aikaa. Jos yrittäjä juoksee jo nyt tukka putkella, missä vaiheessa hän ehtisi laatia työpaikkailmoituksia, vastailla puhelimeen, lukea saapuneita hakemuksia ja pitää työhaastatteluja? Uuden työntekijän kouluttaminen voi viedä melkein vuoden, ja tuona perehdyttämiseen ja mahdollisten virheiden korjailuun menisi yrittäjältä paljon työaikaa. Jos uusi työntekijä ei pidäkään työpaikasta vaan irtisanoutuu, olisi kaikki aika ja vaiva mennyt hukkaan. Vielä ikävämmässä tilanteessa ollaan, jos työntekijä heittäytyy hankalaksi, eikä esimerkiksi suostu tekemään hänelle annettuja tehtäviä. Irtisanominen on tehty Suomessa aika hankalaksi. Jos työntekijä riitauttaa irtisanomisen, voi yrittäjän olla vaikea todistaa työntekijän käytös, ja häntä voidaan rangaista laittomana pidetystä irtisanomisesta jopa kymmenien tuhansien eurojen sanktiolla.

Lisäksi, uuden työntekijän palkkaaminen ei ole halpaa lystiä. Työnantajamaksut ja lomarahat nostavat uuden työntekijän aiheuttamat kulut paljon isommiksi kuin tämän kuukausipalkka, ehkä jopa kaksinkertaisiksi. Jos työntekijälle ei riitä työtehtäviä, on häntä erittäin kallista pitää istumassa tumput suorina. Uuden työntekijän palkkaamista vältellään usein viimeiseen asti, sillä tilausten määrän kasvusta tai ainakin niiden pysymisestä ennallaan halutaan olla aivan varmoja. 

Miten hoitaa rekrytoiminen helposti?

Työntekijä

Jos aika ei riitä, kannattaa harkita henkilöstön vuokrausta. Henkilöstövuokrausfirma tekee lähes kaiken rekrytointiin liittyvän yrittäjän puolesta, eli laatii ilmoitukset sopiviin kanaviin, vastaa yhteydenottoihin, hoitaa työhaastattelut ja valitsee sopivimman kandidaatin. Jos asiakasyritys on yhtä mieltä valinnasta, hänelle ja uudelle työntekijälle syntyy työnjohtosuhde. Työsopimus tehdään työntekijän ja henkilöstövuokrausyrityksen välille, ja näin ollen henkilöstövuokrausyritys on vastuussa työterveydenhuollon järjestämisestä, työnantajamaksuista ja muun muassa vanhempainvapaan palkanmaksusta. Yritys saa työntekijästä kuukausittain ostolaskun, missä on huomioitu myös henkilöstövuokrausyrityksen palkkio. Työntekijän tunnit ovat siis normaalia kalliimpia, mutta yrittäjä hyötyy tästä eniten siinä, että hän voi lopettaa tuntien tilaamisen heti, jos oma tarve muuttuu. Yritys pääsee työntekijästä eroon vain ilmoittamalla siitä henkilöstövuokrausyritykselle (kohtuuden nimissä kannattaa tästä kertoa myös työntekijälle). Henkilöstövuokrausyritys voi tällöin etsiä työntekijälle uuden työpaikan. 

Henkilöstövuokrausyrityksen palveluja kannattaa käyttää etenkin silloin, kun uuden työntekijän tarve on määräaikainen tai satunnainen. Jos uudelle työntekijälle löytyykin töitä odotettua enemmän, voidaan hänet palkata yrityksen omille palkkalistoille. Tästä saattaa joutua maksamaan henkilöstövuokrausyritykselle jonkinlaisen sanktion. Tuttu, jo perehdytetty ja jo taitonsa osoittanut työntekijä on kuitenkin pienempi riski yritykselle kuin ventovieras, joten sanktio kannattaa usein maksaa. 

Toinen, mutta enemmän omaa työtä vaativa tapa rekrytoimiseen on etsiä omalla y-tunnuksella laskuttava työntekijä. Työntekijä voisi myös laskuttaa jonkin laskutuspalvelun kautta, eli olla niin sanottu kevytyrittäjä. Uusi työntekijä hoitaisi tällöin itse työterveydenhuoltonsa, lomansa, eläkemaksunsa ja muut kulunsa. Hänen lähettämänsä lasku tehdystä työstä olisi yritykselle tavalliseen tapaan käsiteltävä ostolasku, mistä saisi arvonlisäveron osuuden takaisin. Tällaisestakin työntekijästä pääsisi eroon vain lopettamalla työtuntien tai tuotteiden tilaamisen, mutta sopivan työntekijän etsiminen voisi viedä aikaa. 

Jää tämä artikkeli

Facebook
Twitter